
Uusi vuosi, uusi fleda? Lahjoita lettisi hyväntekeväisyyteen
Uusi vuosi, uusi fleda?
Uusi vuosi on perinteisesti uudistumisen aikaa: New Year, New Me! Etenkin jos lettisi on päässyt venähtämään ja mielessä on pyörinyt reipas lyhentäminen, me haluamme rohkaista sinua istahtamaan parturin penkkiin. Miksi? Siksi, että tammikuun tempauksena lahjoitamme kaikki yli 5cm mittaiset hiukset hyväntekeväisyyteen.
Lahdessa perustettu Hiukka Hyvä kerää partureilta ja kampaamoilta hiusjätettä ja valmistaa niistä luonnonkuitumattoja, joita käytetään öljyn imeyttämisessä luonnosta. Tämä kuulosti meidän korvaan upealta tavalta toimia yhteisen ympäristömme hyväksi, joten haluamme ehdottomasti lähteä mukaan!
Keräämme koko tammikuun ajan saksitut hiuspätkät talteen ja toimitamme ne kuun päätteeksi Hiukka Hyvälle. Tule mukaan tekemään hyvää 💚
I’m in! Mikä palvelu minun tulee valita?
Isompiin mallinmuutoksiin suosittelemme Special -palvelua (45min). Kyseinen palvelu sisältää henkilökohtaisen tyylin suunnittelun, hiustenpesun rentouttavalla hiuspohjan hieronnalla sekä hiustenleikkauksen. Niska ja hiusrajat viimeistellään veitsellä vaahdokkeen kera, minkä ansiosta leikkaus säilyy siistinä pidemmän aikaa. Lisäksi parturisi viimeistelee hiuksesi samalla opastaen, miten pääset samaan lopputulokseen kotona. Kysy rohkeasti myös mitä tuotteita hän suosittelee uusille hiuksillesi.
Tervetuloa parturiin tekemään hyvää!
#komeakokemus