Nettisivumme ovat uudistuneet!

GROOM-uutiset ja tapahtumat

Meille on myönnetty Avainlippu!

5.4.2023

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt GROOM Partureille Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetulle ja Suomessa työllistävälle palvelulle.

Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä. Merkin myöntämisen ensisijaisena kriteerinä on aina se, että tuotteen on oltava valmistettu tai palvelun tuotettu Suomessa. Lisäksi suomalaisten kustannusten osuus palvelun omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen, on oltava vähintään 50 prosenttia. Palvelu-Avainlippu yrityksellä on myös oltava merkittävä kotimainen omistusosuus, Suomessa toimiva johto ja yrityksen pääkonttorin tulee sijaita Suomessa.

GROOMia on alusta lähtien luultu ulkomaalaiseksi yritykseksi ehkä nimensä takia. Olemme alusta lähtien, vuodesta 2005, ollut suomalainen perheyritys ja halusimme Avainlippu-tunnuksella vahvistaa tätäkin mielikuvaa. Työllistämme liikkeissämme jo yli 80 alan ammattilaista monella eri paikkakunnalla Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa, Tampereella, Lohjalla, Järvenpäässä ja Hämeenlinnassa. Yrityksellämme on myös parta- ja hiustuotteiden kotimainen verkkokauppa. Yrityksemme arvoihin kuuluu mm. vastuullisuus ja haluamme omalta osaltamme olla mukana kehittämässä ja kasvattamassa oman alamme vastuullisuutta, yritystoimintaa sekä positiivista mielikuvaa.

Tervetuloa parturiin!

GROOMIN TARINA

brbr tuotteet

BRBR - Professional edge. Nordic Values.

BRBR tuo parturiammattilaisten suunnittelemat ja käyttämät tuotteet kaikkien ulottuville. Barber life -käsitteen hengessä tuotteissa tuoksuu maailmankuulut drinkit.

Lue lisää

Siirry takaisin sivun alkuun