Nettisivumme ovat uudistuneet!

GROOM-vinkit

5 vinkkiä sulhaselle

25.5.2020

Koska osa varmasti suunnittelee naimisiinmenoa, on meillä jo nimenkin takia (groom = sulhanen) velvollisuus auttaa tulevia sulhasia. Tässä tulee meidän viisi vinkkiä sulhaselle.

1. Hyvä bestman

Hyvä ja osallistuva bestman auttaa järjestelyissä ennen ja tietysti hääpäivänä. Kaikkihan tietävät, että bestmanin tärkein tehtävä on kuitenkin järjestää ikimuistoiset polttarit sulhaselle Polttaripäivänä voi vaikka tuoda juhlakalun amerikkalaiseen parranajoon tai tulla vaikka koko polttariporukalla siistittäväksi ennen yöhön lähtöä. Polttarit kannattaa myös järjestää sen verran hyvissä ajoin, että mahdolliset vammat ehtivät parantua häihin mennessä.

2. Ajaton istuva puku

Hyvä puku on sijoitus. Tässäkään hommassa ei kannata mennä sieltä mistä aita on matalin tai halvin. Panostamalla laadukkaisiin materiaaleihin ja räätälöityyn pukuun on se mahdollisesti sijoitus, jota sulhanen käyttää vielä 10v päästä häistä. Mikäli puku ei sitten ala kiristelemään liikaa edestä.

3. Mukavat tyylikkäät kengät

Pukuun sopivat mutta mukavat kengät ovat myös tärkeät. Päivä on pitkä ja sen aikana kengillä tulee käveltyä sekä tanssittua, joten jos kengät ovat uudet niin ne kannattaa sisäänajaa hyvissä ajoin ennen hääpäivää. Näin välttyy ikäviltä rakoilta ja sulhanen pystyy tanssittamaan anoppia aamuyöhön asti.

4. Hyvä parturi

Hyvän luottoparturin löytäminen on lähes yhtä tärkeää kuin löytää hyvä morsian. Parturi osaa auttaa sinua pysymään komeana tietysti hääpäivänäsi, mutta myös vuosia sen jälkeenkin. Sulhasen kannattaakin hyvissä ajoin keskustella parturinsa kanssa minkälaisella tyylillä alttarille kannattaa astella. Hääkuvia katsellaan vuosienkin kuluttua eli klassiset tyylit kestävät paremmin aikaa kuin ananasvillitykset tai pikimustaksi värjääminen. Sulhasille suosittelemme Special -hiustenleikkausta missä sulhanen voi tulla hiustenleikkaukseen esim. viikkoa ennen hääpäivää jolloin hiukset ehtivät asettua leikkauksen jälkeen. Hääpäivälle voi varata ajan hiustenpesuun sekä viimeistelyyn (15 min aika). Parranajosta kannattaa myös keskustella parturin kanssa. Hän voi antaa hyviä vinkkejä milloin kannattaa tulla parranajoon tai miten estää punoitusta tai ihon ärsytystä jos sulhanen haluaa itse ajaa partansa.

5. Huomenlahja

Hyvä sulhanen muistaa tietysti tuoretta vaimoaan huomenlahjalla ensimmäisenä aamuna. Happy wife – happy life, joten panostus huomenlahjaan voi maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Huomenlahjaksi sopii hyvin esim. korut tai jokin muu vastaava.

 

VARAA AIKA

brbr tuotteet

BRBR - Professional edge. Nordic Values.

BRBR tuo parturiammattilaisten suunnittelemat ja käyttämät tuotteet kaikkien ulottuville. Barber life -käsitteen hengessä tuotteissa tuoksuu maailmankuulut drinkit.

Lue lisää

Siirry takaisin sivun alkuun