Nettisivumme ovat uudistuneet!

GROOM-vinkit

Millainen on hyvä miesten hiustenleikkaus

15.1.2017

Yhä useampi mies alkaa olla kiinnostunut siitä minkälaiset hiustyylit ovat suosittuja juuri tällä hetkellä.

Suurin osa miesten hiustyyleistä on melko ajattomia. Toki aina välillä nousee jotain villityksiä, joita voi sitten ihailla 10 vuoden päästä kuvista ja miettiä hiljaa itsekseen: ”mitä v*** mä ajattelin?”.

Toki meidänkin liikkeemme tekee kaikkea maan ja taivaan väliltä, sillä olemme asiakaspalveluyritys, mutta itse haluan ehkä ennemminkin ajatella, että teemme hyviä miesten hiustenleikkauksia asiakkaillemme kuin niitä vihon viimeisimpiä villityksiä.

Millainen on hyvä miesten hiustenleikkaus?

Tästä on varmaan monikin eri mieltä, mutta omasta mielestäni hyvä hiustenleikkaus on sellainen mikä sopii asiakkaan olemassa olevaan tai tulevaan tyyliin ja mikä on suhteellisen helppokäyttöinen eli asiakas osaisi itsekin muotoilla hiukset tyylikkäästi suhteellisen helposti.  Ennen kaikkea hyvän miesten hiustenleikkauksen tulisi olla sellainen, joka pysyy mahdollisimman pitkään hyvänä. Asiakkaan ei siis tarvisi käydä parturissa 2-3 viikon välein, vaan yrittäisimme saada hänelle vähintään 1-2 viikkoa lisää aikaa käyntiväliin. Näin saisimme käyntiväliksi 4-6 viikkoa.

Eikö olisi meidän etu, että asiakkaat kävisivät meillä mahdollisimman usein?

Meille saa tulla niin useasti kun haluaa, tai sitten vaikka tuoteostoksille tai vain huudattamaan partureitamme. Olen huomannut, että vaikka meidänkin yritys yrittää tehdä kaikkensa, jotta parturissa käynti olisi mahdollisimman mukavaa,  silti aika moni mies kyllä keksii paljon parempaakin tekemistä kuin jonotella tai varailla aikaa parturiin muutaman viikon välein. Siksi uskonkin, että asiakkaamme ovat loppupeleissä tyytyväisempiä jos yritämme tehdä heidän elämästään helpompaa eikä päinvastoin.

Miten tehdään hyvä miesten hiustenleikkaus?

Jokainen asiakas on tietysti aina uniikki, sillä lopputulokseen vaikuttaa materiaalin määrä, paksuus, laatu, kasvusuunnat ja moni muukin seikka.  Lähes jokainen miesasiakas kuitenkin toivoo lähtevänsä komeammilla ja helppokäyttöisillä hiuksilla ulos liikkeistämme.

Jotta saisimme mahdollisimman hyvän lopputuloksen ja hiustenleikkauksen aikaiseksi, siihen tarvitaan yleensä riittävästi aikaa. Mikäli edellisestä käynnistä on lipsahtanut enemmän kuin 6 viikkoa, meidän suosituksemme olisi että asiakas ottaisi meidän GroCut Special (45min/50€) hiustenleikkauksen. Siinä parturilla on riittävästi aikaa toteuttaa asiakkaalle mahdollisimman hyvä hiustenleikkaus.

Sitten tarvitsee kartoittaa asiakkaan tyyli, materiaali ja kasvusuunnat. Meillä lähdetään yleensä oletuksesta, että asiakas haluaa olla mahdollisimman komea ja hän haluaa helpot hiukset, jotka pysyvät mahdollisimman pitkään hyvänä. Tästä syystä on myös hyvä luottaa parturiin ja kuunnella hänen ehdotuksensa siitä mikä olisi juuri sinun hiuksillesi, kasvusuunnillesi ja tyylillesi paras vaihtoehto.

Kun tyyli on löydetty ja käyntiväli on max. noin 4-6 viikkoa, meidän GroCut Basic (30min/38€) riittää vallan mainiosti.

DON´T MESS WITH THE CROWN!

Jos partureilla olisi vain yksi sääntö, se olisi tämä: ÄLÄ KYNI PÄÄLAKEA LYHYEKSI!

Paljon näkee miesten hiustenleikkauksia, joissa päälaki on huristeltu koneella tai saksilla lyhyeksi. Tämä on tietysti silloin ihan ok, jos lopputulos on koneajo, jenkkisiili (flat top) tai psykobilly. Kun hiukset alkavat kasvamaan, ja jos päälaen alue on vedetty lyhyeksi tai muotoilusaksilla ”rikottu”, muutaman viikon kuluttua takaraivolla on sellainen ilotulitus, että sitä ei kovimmatkaan liisterit pidä aloillaan. Lähes kaikissa miesten hiustenleikkauksissa päälaen alueelle jätetään materiaalia, joka yhdistetään muuhun leikkaukseen. Osalla meistä ei ole myöskään takaraivoa, vaan se on kuin lapiolla lyöty. Mikäli päälaen alueelle jätetään materiaalia, saamme myös sivuprofiilista tyylikkään maskuliinisen, joka takaa pidemmän leikkausvälin ja asiakkaan on helpompi elää hiustensa kanssa.

”Viistot pulisongit sopivat pikkupojille ja naisille.

Pulisongit

Kun asiakkaalle puhutaan pulisongeista, monille tulee varmaan mieleen lätkämailat poskilla. Nekin voidaan toki toteuttaa, mutta suurimpaan osaan miesten (huom! miesten hiustenleikkauksista) pulisongit tulisi olla kulmikkaat, ei viistot. Viistot pulisongit sopivat pikkupojille ja naisille. Miesten hiustenleikkauksissa haetaan lähes aina kulmikkuutta, niin rajoilla kun itse leikkauksessa. Pulisonkien pituus katsotaan yhdessä parturin kanssa ja varmistetaan mikä pulisongin mitta on asiakkaan tyyliin sopiva.

Etuhiukset ja hiusrajat

Jos puoliso tai äiti eivät ole muistuttamassa parturista, viimeistään korvan päälle kasvavat hiukset tai mikrofonia muistuttava ulkonäkö ohjaavat miehen parturiin. Myös jos etuhiukset ovat niin pitkät, että se haittaa harrastamista tai muuta elämää, on aika suunnata parturiin. Suurin osa miehistä ei ole kiinnostunut mitä takaraivolla tai niskassa tapahtuu. Epäilenkin, että juuri tästä syystä erään urheilulajin harrastajilla vahvasti edustettuna oleva hiustyyli, mulletti, on saanut alkunsa.

Oikea hiusten pituus

Isolla osalla asiakkaista on oletus, että ”ota vaan mahdollisimman lyheksi kun se kasvaa kuitenkin niin nopeasti”. Jos taas halutaan pitkään hyvänä pysyvä miesten hiusmalli, se saattaakin tarkoittaa joissain tapauksissa jopa sitä, että tiettyihin kohtiin jätetään enemmän materiaalia kuin että hiukset kynitään mahdollisimman lyhyeksi. Esimerkiksi jos haluaa välttää pyöreää mikrofonimaisuutta, silloin ei kannata huristella sivuja samalla mitalla ylös asti. Jos joku ei vielä ole huomannut, pää on suurimmalla osalla meistä pyöreä tai ovaali. Kun hiukset kasvavat, mikäpä muukaan siitä tulisi kuin mikrofoni. Välillä kun parturi ehdottaa sinulle pidemmäksi jättämistä, hän oikeasti ajattelee helpompia ja pidemmällä käyntivälillä olevia hiuksia.

”Tuotteiden tulisi korostaa asiakkaalle tehtyä hiustenleikkausta eikä korjata sitä.

Tuotteet

Hyvä hiustenleikkaus ei tarvise tuotteita toimiakseen. Tuotteiden tulisi korostaa asiakkaalle tehtyä hiustenleikkausta eikä korjata sitä. Tuotteet antavat hiuksille rakennetta, tukea, mattaisuutta tai kiiltoa sen mukaan millainen tuote on kyseessä. Kun hiustenleikkaus on hyvä, on asiakkaan huomattavasti helpompi muotoilla hiuksensa. Vinkkejä hiustenmuotoiluun saat luonnollisesti omalta GROOM Parturiltasi.

Sami
GROOM

brbr tuotteet

BRBR - Professional edge. Nordic Values.

BRBR tuo parturiammattilaisten suunnittelemat ja käyttämät tuotteet kaikkien ulottuville. Barber life -käsitteen hengessä tuotteissa tuoksuu maailmankuulut drinkit.

Lue lisää

Siirry takaisin sivun alkuun