Nettisivumme ovat uudistuneet!

Historia ja perinteet

GROOMin tarina

9.8.2015

Tässä vuosien varrella olemme muutamaan otteeseen törmänneet kysymykseen: ”Mikä on GROOMin tarina?” Niinpä ajattelin jakaa meidän tarinamme kaikille kiinnostuneille.

Olisi hienoa sanoa, että parturointi tuli meille jo äidinmaidossa tai isoisoisämme oli jo aikanaan parturi. Tai että vaellessamme Sumatran viidakossa tai oltuamme viikon mehupaastolla, saimme ajatuksen perustaa miehille parturiliikkeen. Ei, kaikki tapahtui loppupeleissä aika sattumalta…

Elettiin vuotta 2005. Perheeseemme oli syntynyt vuoden alussa esikoisprinsessamme. Samaan aikaan itse tein agentuuria parturi-kampaamoalalla eli agenttihommia eräälle Tanskalaiselle yritykselle. Hienolta kuulostava homma oli ihan kaupparatsun hommaa eli etsin asiakkaita ja myin heille alan tuotteita.

Yksi salkussani olevista tuotteista oli miesten tuotesarja nimeltä American Crew. Tykästyin jo heti alkuun tuotesarjaan ja sen takana olevaan ideologiaan. Harmi vaan, että taisin olla yksi ainoita jolle kävi niin? Ainakin tuotteiden myynnistä päätellen. Tuotteita myytiin, mutta varsinaista läpimurtoa ei niillä tehty.

Eräänä päivänä Helsingin keskustassa epätoivoisesti kauppaa etsiessäni näin vanhan parturiliikkeen ikkunassa lapun, jossa kerrottiin liikkeen irtaimiston olevan myynnissä. Vilkaistuani sisään näin siellä pari kappaletta vanhoja Belmont -merkkisiä parturituoleja. Tuoleissa oli jotain mikä veti minua puoleensa. Jostain syystä halusin itselleni sellaisen?!

Soitin myyjälle ja kerroin olevani kiinnostunut ostamaan tuolin häneltä. Hän kohteliaasti kieltäytyi ja kertoi, että haluaa päästä eroon koko kalustuksesta. Samalla hän kertoi myös pyörittäneensä 35v parturia samassa paikassa ja joutuvansa lopettamaan sairastumisensa vuoksi. Hän ehdotti, että tarjoaisin jotain koko irtaimistosta. Kuten mainitsin alussa, perheeseemme oli tullut lisäystä ja viimeinen asia mitä kaipasimme oli lisää romuja ja stressiä. Joten päätin kohteliaasti tarjota naurettavan pienen summan, jotta pääsisin tyylikkäästi eroon tilanteesta. Summa en viitsi mainita, mutta sanotaan, että nykypäivänä se vastaa yhden käytetyn Belmont -tuolin hintaa eli en hetkeäkään ajatellut, että tarjoustani hyväksyttäisiin vaan pääsisin peruuttelemaan tilanteesta tyylikkäästi. Seuraavaksi kuulinkin sanat, jotka muuttivat tulevaisuutemme suunnan samalla tavalla kuin pieni prinsessamme. ”Kaupat!” kuului puhelimen toisesta päästä.. Taisi sydän jättää pari lyöntiä välistä kuten se viisi vuotta myöhemmin teki uudestaan ultrassa kun kuulin sanan ”Onneksi olkoon! Te saatte kaksoset”. :)

Sen verran pohjalaista verta virtaa suonissani, että kauppojen peruminen tai taka-askelien ottaminen ei ollut vaihtoehto, joten ainoa suunta oli siis tulta päin. Sovimme, että noutaisin irtaimiston kuluvan kuukauden lopussa. Tässä vaiheessa rupesi jo vähän itseänikin jännittämään ja ajattelin soittaa vaimolleni joka on se meidän perheen järjen ääni ja joka osaa joka hetkeen valita aina ne oikeat sanat. ”Moi, arvaas mitä ostin?” aloitin varovasti puhelun. ”Auton, vanteet, en mä tiedä..” kuului toisesta päästä. ”Parturiliikkeen irtaimiston!” Päräytin ponnekkaan varmasti toivoen saavani vähän sympatiaa. Ikuisuudelta tuntuva hiljaisuus.. Ja sitten ne oikeat sanat oikeaan hetkeen ”Mitä ajattelit niillä tehdä ja mihin sä meinaat ne laittaa?” Totta tosiaan 44m2 kaksiossamme ei tuntunut olevan tilaa edes prinsessamme pehmoleluille, niin parturiliikkeen irtaimisto olisi ollut hieman hankala sovittaa ainakaan kotiimme. Lupasin hoitaa homman..

Istuin autossani lievästi järkyttyneenä. Mietin eri vaihtoehtoja mihin irtaimiston laittaisin tai hävittäisin. Hetken istuttuani tuli ajatus jossa muutama palanen tuntui loksahtavan paikoilleen. Mitä jos avaisimme parturiliikkeen? Meillä oli irtaimisto, miesten tuotesarja hyvällä ideologialla ja erinomaiset suhteet tuotesarjan myyjään :) Rupesin tekemään tukkimiehen kirjanpitoa ohi menevistä miehistä. Nopeat laskelmat osoittivat, että sillä suunnalla todellakin kulkee enemmän miehiä. Tosin joku välkympi olis voinut sen sanoa ilman parin tunnin istumistakin, sillä naapurissa toimi lounasruokaravintola, baari ja Privatshow stripteasepaikka.

Seuraava soitto olikin sitten isännöitsijälle ja saimme sovittua treffit seuraavalle päivälle ja allekirjoitettua vuokrasopimuksen tilaan, jossa parturiliike oli toiminut. Sen hetkinen tilanne ei todellakaan ollut paras mahdollinen ajankohta uuden yrityksen perustamiselle, sillä kuten jo kerroin, oli perheeseemme muutama kuukausi aikaisemmin syntynyt pieni lapsi, vaimoni oli vielä kotona lapsen kanssa ja itselläni ainoastaan provisiotyö. Juuri ostettu parturiliikkeen irtaimisto sekä kirsikkana kakun päälle vielä vuokrasopimus varmistivat entisestään stressin sekä kulujemme lisääntymisen seuraavien kuukausien aikana. Ei siis auttanut muuta kuin ruveta suunnitteluhommiin.

ONGELMA

Vuonna 2005 ei tuntunut olevan yhtään paikkaa parturi-kampaamoalalla, joka olisi tosissaan panostanut miesten palveluihin ja heidän tuotteisiin. Helpompi oli saada VR:tä veturi lainaksi kuin saada miehenä hyvä hiustenleikkaus, miesten tarpeisiin suuniteltu hiustuote, saati sitten miehelle suunniteltua palvelua. Vahva uskomus vallitsi alalla, että vain naisten palveluilla sekä tuotteilla voisi pärjätä. Miehet olivat kiva lisä, tai joillekin jopa ongelma. Tästä syystä perinteiset parturipalvelut kuten parranajo uhkasivat kuolla sukupuuttoon.

RATKAISU

Joten päätimme perustaa parturiliikkeen joka olisi vastaus kaikkiin näihin ongelmiin. Liike, joka ei olisi pelkästään parturiliike vaan myös lifestyle, joka tarjoaisi asiakkailleen erinomaista palvelua, tietoa, elämyksiä ja tietysti maskuliinisia leikkauksia. Unohtamatta kuitenkaan rentoutta ja huumoria.  Liikeideaksi paketoimme perinteiset parturipalvelut modernille miehelle, jotka ovat saatavilla helposti ja nopeasti, kuitenkaan asiakaspalvelusta tai laadusta tinkimättä. Halusimme palvella miehiä ja tehdä miehistä taas miehiä!

MITEN?

– Helppo ja nopea pääsy parturiin! Nopeutta teimme tarjoamalla useita eri tapoja päästä parturiin. Nettiajanvaraus, varaus soittamalla tai ilman ajanvarausta saapuminen onnistuisivat liikkeessämme. Ei turhaa jonottelua ja jokainen voi siis valita itselleen sopivan tavan käydä parturissa.

– Miehille suunniteltu palvelukonsepti! Suoraviivainen miehille suunniteltu palvelukonsepti helpottaa asiakkaidemme käyntiä parturissa. Ei turhia välivaiheita tai kysymystulvaa, jotka mies kokisi hankalaksi tai kiusaantuneeksi parturissa käydessään.

– Maskuliiniset liikkeet ja persoonalliset parturit! Nämä asiat varmistaisivat, että erottuisimme muista alan toimijoista. Varsinkin 2005 alamme kaikki liikkeet tuntuivat muistuttavan toinen toisiaan. Myös alusta lähtien olemme halunneet tehdä partureistamme artisteja. Me olemme bändi nimeltä GROOM.

– Panostus koulutukseen ja korkeaan tekniseen osaamiseen! Koulutukseen panostaminen varmistaisi ammattitaitoiset parturit ja töiden tasalaatuisuuden. Partureiden jatkuva kehittyminen auttaisi myös nostamaan työmotivaatiota. Varsinkin toimitamme alkuvaiheessa koulutusta oli vaikea löytää, koska parturipuoli oli hiipumassa pois. Nykyään olemme edelläkävijä ja koulutamme paljon muitakin alamme ammattilaisia.

– Erinomainen rento palvelu! Hyvällä ja rennolla palvelulla varmistamme, että käynnistä jää jokaiselle asiakkaalle positiivinen muistijälki. GROOM Experience!

LOPPUKANEETTI

GROOMia on aina rakennettu huumorilla, uteliaisuudella, intohimolla ja rakkaudesta lajiin. Ei koskaan vain rahasta!

Suurinta osaa meistä tänäkin päivänä, jotka teemme töitä GROOMissa, yhdistää samat arvot ja halu tehdä tätä hienoa käsityö- ja asiakaspalveluammattia.

Meitä ei ole tehnyt yksi tai kaksi ihmistä vaan mukana on ollut iso joukko. Mukaan mahtuu partureita, sähkömiehiä, putkimiehiä, graafikoita, reppureita, tuttuja, ystäviä ja tietysti perheenjäseniä. Unohtamatta tietysti asiakkaitamme ja fanejamme, jotka ovat luonnollisesti olleet mukana kehittämässä ja tukemassa toimintaamme päivittäin. Iso kiitos ja nöyrä kumarrus ihan jokaiselle teistä, ilman teitä ei olisi meitä.

Uskomme, että tulevaisuudessa yhä useampi mies haluaa näyttää ja tuoksua hyvälle jos vain on palveluita ja paikkoja joissa heitä palvellaan miehinä. Jokaisella miehellä tulisi olla oikeus näihin edellä mainittuihin asioihin, joten niin kauan kun on yksikin mies joka ei näitä saa, on meillä töitä tehtävänämme.

Mies, jätä kampaamot naisille!

Sami
GROOM

brbr tuotteet

BRBR - Professional edge. Nordic Values.

BRBR tuo parturiammattilaisten suunnittelemat ja käyttämät tuotteet kaikkien ulottuville. Barber life -käsitteen hengessä tuotteissa tuoksuu maailmankuulut drinkit.

Lue lisää

Siirry takaisin sivun alkuun