Nettisivumme ovat uudistuneet!

Koulutus ja uramahdollisuudet

Kouluttajamme kouluttautuvat

5.9.2019

Kouluttajien tiimipäivä!

Maanantaina 2.9.  vietettiin kouluttajien tiimipäivää koulutustilassamme GROOM HQ:lla. Kouluttajamme olivat valinneet oman lempi hiustyylinsä, jonka he pääsivät näyttämään muille kouluttajille omilla nikseillään.

  • Laura oli valinnut Crop -mallin, eli suositun lyhyen mallin. Mallilla siistittiin myös parta.
  • Ella valitsi ”Svedutukka” -mallin, eli opasti omalla tyylillään pidemmän mallin leikkausta.
  • Pihla leikkasi Klassisen -mallin, joka on kaikkille sopiva ajaton kestävä malli (mallina toimi itse Sami).

Tiimipäivän tarkoituksena oli että kouluttajat pääsevät keskenään näyttämään ja keskustelemaan koulutustensa kulusta ja tyylistä – näin saamme aikaiseksi mahdollisimman yhtenäisen koulutustyylin. Vaikka käytämme GROOMilla alusta alkaen tiettyjä leikkaustekniikoita, muodostuu kaikille partureille oma tyyli toteuttaa niitä.

Sneak peak behind the scenes..

Kouluttajamme työskentelevät pääsääntöisesti liikkeissämme mutta kouluttavat omaa jengiämme HQ:lla viikottain. Partureillemme rullaa eri tasoisia koulutuksia koko vuoden ympäri niin uusille kuin pidempäänkin työskenneille tekijöille. Haluamme jatkuvasti kehittää koulutuksia partureiden toiveiden ja tämän hetkisten trendien mukaisesti, jonka takia pidämme tämäntyylisiä päiviä tärkeinä.

Koulutusten avulla kehitämme tekijöidemme ammattitaitoa entisestään ja varmistamme että palvelukonseptimme toteutuu kävit kenellä tekijällä tahansa. Olemme ylpeitä ammattitaidostamme, jonka vuoksi annammekin kaikille töillemme tyytyväisyytakuun.

Tutustu henkilökuntasivuillamme tekijöihimme!

Nähdään parturipenkissä :)

 

brbr tuotteet

BRBR - Professional edge. Nordic Values.

BRBR tuo parturiammattilaisten suunnittelemat ja käyttämät tuotteet kaikkien ulottuville. Barber life -käsitteen hengessä tuotteissa tuoksuu maailmankuulut drinkit.

Lue lisää

Siirry takaisin sivun alkuun