Nettisivumme ovat uudistuneet!

Lifestyle ja hyvinvointi

Testissä Figaro´s Barbershop

11.7.2015

Olin lomailemassa Portugalissa ja olen jo pitkään halunnut käydä Lissabonissa sijaitsevassa Figaro´s Barbershopissa. Nyt siihen vihdoinkin tuli mahdollisuus ja seuraavaksi kerronkin vähän raporttia käynnistäni.

sami-sweeney

Liike sijaitsee Lissabonin keskustassa mutta ei ihan ytimessä vaan noin 2-3km päässä ihan pelipaikoista. Tarkempi osoite on Rua Alecrim 39. Ulospäin liike ei ole mitenkään älyttömän huomiota herättävä, mutta barberpole ja heidän tyylikäs kyltti kertoo mistä hommassa kyse.

Ikkunassa on hinnasto mikä kertoo että he tekevät vain kaksi työtä eli hiustenleikkaus 25€ ja parranajo 25€ ja molemmat yhdessä 45€. Kyltti kertoo myös, että he eivät ota ajanvarauksia vaan ainoastaan jonotusperiaatteella mennään. Eli miehille tehty ja helppo ymmärtää.

figaros-barbershop

Astuessani sisään liike näyttää kuin palaisi 50-luvulle. Jokaikinen liikkeessä työskentelevä kundi on pukeutunut suoriin housuihin, kauluspaitaan ja kravaattiin. Yhdellä on knallihattu, toisella pitkä paksu parta ja kolmannella kasvot tatuoitu. Liikkeessä on myös samalla tavalla pukeutunut liikkeenhoitaja, joka tulee vastaan ja kyselee kohteliaasti mitä olen vailla. Kerron haluavani hiustenleikkauksen ja hän ohjaa minut toisella seinällä oleville penkeille odottamaan.

figaros-barbershop2

Figaron Parturit ovat kuin rokkistaroja, sillä koko ajan liikkeen ikkunan taakse kerääntyi jengiä kurkkimaan ikkunoista ja ottamaan kuvia liikkeestä ja partureista. Ovesta sisään tuli vain rohkeimmat ja muutamia naisiakin yritti tulla, Sanna mukaanlukien. Naisille ilmoitettiin kohteliaasti, että paikka on ”Customers only!”. Oven suusta sai katsoa mutta peremmälle liikkeeseen ei saanut tulla. Sitä ei tarvinnut sanoa vaan se kyllä huokui kaikkien olemuksesta.. Niinpä Sannakin lähti sitten ”asioille” kun itse jäin odottelemaan penkille omaa parturointiani. :)

Liike on pitkänomainen ja täynnä hauskoja yksityiskohtia. Kuvia kehyksissä ja eläinten päitä, joiden sarvissa roikkuu tavaroita esim. naisten alusvaatteita yms. pientä sälää. Työpisteet sijaitsevat yhdellä seinällä ja ne on ihan selvästi teetetty tätä tilaan varten. Isot peilit joiden kehyksen yläreunaan oli puusta taiteiltu taidokkaasti viikset. Pöytätasot olivat marmoria ja pöydissä oli kymmeniä laatikoita. Pöydillä oli useita erillaisia vahoja, purkkeja ja tietysti  Jack Daniels suihkupullo yms. tarpeistoa. Työvälineet koneet ja sakset oli siististi valkoisten pyyhkeiden päällä. Vaikka tavaraa oli paljon pöydällä oli kokonaisuus hallittu ja erittäin siisti! Koko liike oli supersiisti siis kaikin puolin niin sisustukseltaan kuin hygienisyydeltään. Jokainen parturi työskenteli valkoisessa parturitakissa missä rinnassa loisti Figaro´s parturiliikkkeen logo.

figaros-barbershop4

Minua ennen oli joka penkissä asiakas ja minua ennen oli pari saksalaista, joten homma meni odotteluksi. Odotellessani liikkeenhoitaja tuli kyselemään, että maistuuko vesi, limu tai olut.. Valinta ei ollut vaikea :) Kun hän tuli tuomaan olueni kerroin olevani Suomesta ja että meillä on myös pari parturia Suomessa missä teemme vain miehiä. Näytin puhelimesta meidän nettisivut, jotka tuntuivat tekevän kaveriin vaikutuksen. Varsinkin GROOMin Henkilökunta-sivu!

figaros-barbershop3

Hetken kuluttua takahuoneesta ilmestyi vielä yksi erittäin tyylikkäästi pukeutunut herra. Hänellä oli kauluspaita, suorat housut, kravaatti sekä henkselit. Hän ensin samoili pitkin liikettä ja tuli sitten luokseni. ”Sinäkö olet myös parturi?” Vastasin myötävästi ja sen jälkeen homma olikin yhtä barberlovea :) Hän oli liikkeen omistaja Fabio ja hän halusi heti esitellä kuvan seinällä jossa Suomalainen Missi Krista Haapalainen on yhdessä jossain heidän kuvaussessioistaan? Hän myös ylpeänä esitteli liikettänsä ja kertoi, että enimmäkseen nykyään hän itse tekee vain kuvauksia ja kouluttaa muita partureitaan. Hän myös kouluttaa partureita ympäri maailmaa ja siinä yhteydessä sovittiin, että palaamme tähän asiaan paremmalla ajalla. Hänestä ja hänen puheesta huokui ylpeys omasta liikkeestään, parturoinnista ja omien partureiden osaamisesta. Hän kertoi, että heillä on 8 parturia tällä hetkellä joista kaksi on siinä vaiheessa koulutusta, että he vasta saavat tehdä parranajoja. Heillä homma on ihan päinvastoin kuin meillä eli parranajo on heille se ”helpompi” homma ja hiustenleikkaus on kuin taidetta, jota ei päästetä tekemään ennen kuin osaa tehdä täydellisesti kaikki hiustenleikkaukset mitä he tekevät. He ovat erikoistuneet 1920-1950 luvun miesten leikkauksiin eli lyhyttä klassista häivytyksillä sekä pompadoureja. Wifin salasana on muuten pompadour.. :)

Pääsin käymään takahuoneessa, jossa heillä oli ”barber academy”. He kouluttavat itseään joka maanantai. Eli noin neljä kertaa kuukaudessa!!! He hiovat vain näitä samoja leikkauksia ja parranajoja jokaikinen kerta. Menimme portaat ylös missä oli omistajan toimisto. Hän esitteli tekemiään hiuskuvia ja kertoi, että täällä työskentelee myös heidän some- tyyppi. Kundi joka näytti olevan 16v. joka räppäsi paraikaa koneella jotain. Hänen tehtävänään on päivitellä heidän facea, instaa ja tehdä grafiikkaa. Varmaan saa palkaksi vaan hengailla näiden makeiden tyyppien kanssa ja toivoo olevansa joku päivä parturi tässä liikkeessä? Se vaikutelma tuli meinaan myös liikkeenvastaavasta, joka joka kerta kun hän ei ollut ojentamassa puhtaita pyykeitä, vastaanottamassa jengiä, tuomassa olutta tms., seurasi silmä kovana seurasi jokaistaa leikkausta ja jokaista parturin tekemää liikettä.

Odottelua loppupeleissä kertyi noin tunti. Näin lomalaiselle se ei hirveän paha ollut, mutta kyllä meidänkin alkuun sovitut ruokailusessiot meni reisille, sillä meille tuli kiire lähteä lentokentälle. Minulle aika ei tuntunut niin pahalle sillä ”I´m a Barber” -läppä ja itseasiassa myös paita auttoi saamaan erikoiskohtelua esittelyineen ja jatkuvana varmisteluna, että haluanko vielä lisää olutta? :) Koko vierailun aikana imuroin kolme olutta joista eka oli Super Bock ja kaksi seuraavaa Heinekeniä. Jos jotain sattuu kiinnostamaan? Minun odotteluuni vaikutti myös se, että kun kerroin olevani parturi, niin omistaja rupesi tekemään erikoisjärjelyitä parturini suhteen. Yleensä näissä liikkeissä istut ja jonotat. Saat sen parturin kuka sinun kohdallasi sattuu olemaan vapaana. Eli hän voi olla vuosia alalla ollut tai sitten eilen valmistunut. Hinta on sama ja homma on kuin pelaisi rulettia. Eli et pääse valitsemaan parturiasi. Tosin tässä liikkeessä tuntui voittavan ainakin sinä päivänä jokaisella parturilla. Esittelyn aikana omistaja kuitenkin kertoi knallipäisen nuoren kaverin olevan aika tuore tapaus mutta leikkaavan kuitenkin erittäin hyvin. Voin kertoa, että kun katselin hänen töitään ja työskentelyään niin niissä ei ollut mitään hävettävää.

figaros-barbershop5

Sitten luokseni tuli parrakas herra joka kertoi olevansa tänään minun parturi, mutta meidän tulisi odotella hetken aikaa kun hänen kolleegansa käy ensin lounaalla ja sen jälkeen kaksi muuta parturia ottavat edelläni olevat saksalaiset penkkiin ja sen jälkeen minun parturini pääsee työstämään minun hiuksia. Tämä siis tarkoitti, että parrakas herra pistettiin holdiin siksi aikaa. Laskelmieni mukaan olisin muuten päässyt juuri knallipäiselle nuorelle herralle.

Oli hauska seurata partureiden työskentelyä odottelun ajan. Jokainen oli pukeutunut hyvin saman tyylisesti, mutta silti kuitenkin he olivat hyvin eri tyylisiä. Yksi parrakas, yksi tatuoitu ja yksi hattupää. Vaikka työvaiheet olivat kaikilla suurinpiirtein samat oli työskentelytavoissa hyvin paljon eriäväisyyksiä jotka tulivat pitkälti jokaisen parturin omasta luonteesta. Parrakas herra oli hyvin rauhallinen ja analyyttinen. Hän leikkasi hyvin vähäeleisesti ja kävi monta kertaa katsomassa leikkausta kauempaa. Teki tarkkaa ja harkittua työtä. Vähän saman tyylinen oli myös knallipää, mutta hänen vilkuilu ympärilleen antoi kuvan pienestä epävarmuudesta ja hermostuneisuudesta. Ymmärrän, sillä hän teki töitä lähimpänä ovea ja ikkunan vieressä. Ei ole helppo keskittyä kun ikkunan takana koko ajan joku vilkuilee ja ottaa kuvia. Tatuoitu kundi oli kuin suoraan rokkari stagelta. Kaikki liikkeet ja eleet erittäin suurieleisiä. Hän lauloi kappaleiden mukana ja oli ihan selvä rokkikukko jo syntyessään. Hän nautti kun sai huomiota, mutta myös ihan selvästi liikkeen hengenluoja. Hänen työskentelyä oli kaikista viihdyttävintä seurata. Jälki oli siistiä, mutta ihan pienistä perusasioista kuten rajojen siistimisestä veitsellä hän sai näyttämään sen kuin olisin suositun rokkibändin keikalla ihan eturivissä. :)

Vihdoinkin minun vuoroni tuli. Itseasiassa loppujen lopuksi ohitin toisen saksalaisen. Knallipäällä oli ilmeisesti vähän haastavampi hiuslaatu käsittelyssä, ja tästä syystä hänen työnsä vähän venyi odotettua pidempään. Minut ohjattiin penkkiin, parturi puki päälleen työtakin ja kysyi mitä toiveita minulla olisi. He siis leikkaavat vain ”lyhyempiä” miestenmalleja eli surffi- tai pidempää rokkitukkaa oli turha pyydellä. Kerroin luottavani täysin parturiini ja sanoin että hän saa ehdottaa minulle sopivaa hiusmallia. Hän sanoi, että sivut varmaan voisi vetästä lyhyeksi ja kysyi pidänkö jakausta? Kerroin pitäväni joten sen jälkeen homma olikin selvää pässin lihaa ja hän rupesi hommiin.

figaros-barbershop-paulus

Keskustelimme parturoinnin aikana miten hän on ollut mukana liikkeen perustamisesta lähtien. Parturointia hän sanoi tehneensä jo nuoresta pojasta lähtien kavereille ja tutuille, mutta laskee aloittaneensa vasta noin 6 vuotta sitten varsinaisen parturoinnin. Portugalissa on mahdollisuus erikoistua joko kampaajaksi tai parturiksi kouluissa. Myös erillisiä parturikoulujakin kuulemma nykyään on. Figaro´s on kouluttanut lähes kaikki parturinsa itse ”oppisopimusperiaatteella”. Keskustelimme myös hinnoista ja parturini Paulus kertoi heidän hintansa 25€ olevan kalleimmasta päästä parturipuolella Lissabonissa mutta silti vielä erittäin edullinen kun katsoo kampaamopuolen hintoja jotka voivat olla kalleimmillaan 60-80€ pelkästään hiustenleikkauksesta. Suomalaiselle 25€ kuulostaa tietysti erittäin kohtuulliselle, mutta heidän asiakaskuntansa näyttikin koostuvankin enimmäkseen turisteista ja niistä jotka haluavat maksaa tästä kokemuksesta ja laadukkaasta työnjäljestä. Itse olisin maksanut koko elämyksestä reippaasti enemmän sillä pelkästään juomani oluet olisiva maksaneet terassilla 3-5€/kpl. Ja niitähän tuli tosiaan kolme pulloa vetästyä..

Parturointiin tässä mestassa suhtaudutaan erittäin intohimoisesti ja tarkasti. Leikkaus kesti noin tunnin ja sinä aikana leikkaus käytiin läpi noin kolme kertaa ja rajat viimeisteltiin tyylikkästi veitsellä. Tuotteisiin suhtauduttiin samalla intohimolla kuin muuhunkin työskentelyyn. Kavereiden silmät kiiluivat kun he kertoivat eri tuotesarjojen vahojen pidoista ja soveltuvuuksista eri hiustyyppeihin ja leikkauksiin. Varsinaista parturipornoa siis voisi sanoa homman olevan.. Jokainen karva föönattiin ojennukseen ja viimeistely kammalla oli kuin veistosta tehtäisiin. Tässä päästäänkin toiseen blogikirjoitukseeni 15min vs. 3omin miesten hiustenleikkaus , jossa kerron omia ajatuksiani parturitöiden ajankäytöstä. Mitä enemmän työhön käytetään aikaa niin sen siistimpää ja laadukkaampaa on lopputulos. Luonnollisesti myös palvelukokonaisuus on myös paljon rauhallisempi.

Kun tuli puhetta ikkunan takana kyyläävistä ihmisistä, niin parturini sanoi minulle, että ”teidän liikkeissänne on varmaan päivittäin sama tilanne sillä teillä tuntuu olevan töissä paremman näköisiä naisia kuin mitä koko Portugalissa on yhteensä”. Jouduin korjaamaan, että ihan joka päivä ja koko ajan ei meillä ole sellaista. ”Oli kerran yksi maanantai klo 13 maissa kun vähän hiljeni..” ;)

figaros-barbershop-fabio

Lopuksi ei auttanut muuta kuin kassan kautta pienessä hiprakassa ja onnellisena. Sitten vielä isot kiitokset omistaja Fabiolle. Samalla moikkasin hänen suloista noin 2v. tytärtään joka taisi olla ainoa tyttö joka saa olla tässä liikkeessä. :) Barberlife lopputervehdykset kättelyineen koko jengin kanssa ja täysillä juosten Hard Rock Cafeen missä Sanna olikin jo yksin syönyt ja odotteli miestänsä saapuvaksi parturista..

+ kohtelias ja ystävällinen palvelu
+ harkittu sisustus ja partureiden pukeutuminen
+ teatteri (hauska seurata varsinkin tämän yhden tatuoidun herran työskentelyä)
+ siisteys
+ tuoksut
+ työn laatu ja viimeistely
+ olut tarjoilu..

– odottelu
– kova penkki missä odotellaan
– pitkä matka käydä parturissa..

Loppukaneetti:
Erittäin positiivinen elämys! Toivoisin, että juuri tällaista jokaisen asiakkaamme tulisi saada myös meillä joka käynnillänsä. Toki meidän omalla tavalla eli ”GROOM Experience”, ei siis kopioiden heidän tekemisiään. On meillä paljon erinomaista, mutta on meillä vielä paljon opittavaakin!

GROOM suosittelee erittäin lämpimästi Figaro´s Barbershoppia jos olette Lissabonin suunnalla. Varatkaa hyvin aikaa ja rento asenne. Kertokaahan myös kundeille terveisiä meiltä täältä Suomesta! :)

Kiitos Fabio, Paulus ja rest of the Figaro´s Gang!

Sami ”Sweeney”
GROOM

brbr tuotteet

BRBR - Professional edge. Nordic Values.

BRBR tuo parturiammattilaisten suunnittelemat ja käyttämät tuotteet kaikkien ulottuville. Barber life -käsitteen hengessä tuotteissa tuoksuu maailmankuulut drinkit.

Lue lisää

Siirry takaisin sivun alkuun