Nettisivumme ovat uudistuneet!

Parturien profiilit ja haastattelut

GROOM esittäytyy: Parturi-kouluttaja Sonja

9.8.2024

”Kouluttajan työssä innostaa eniten muiden innostus ja uuden oppiminen”

Tänä vuonna minulla tuli 5 vuotta täyteen GROOMilaisena! Ennen GROOMille siirtymistä olin työskennellyt parturina jo 5 vuoden ajan ja käynyt kilpailemassa hiusalan kilpailuissa, joten voisi sanoa että erilaista kokemusta alalta löytyy. Muistan kun olin työskennellyt 1,5 vuoden ajan GROOMilla ja aloitin ensimmäisen koulutukseni. Silloin tarkoitukseni oli lähinnä antaa neuvoja muille parturityöhön. Tuon kyseisen koulutuksen jälkeen aloin pitämään koulutuksia aina pikku hiljaa enemmän ja enemmän. Tänäpäivänä koulutan partureitamme säännöllisesti, niin kevään kuin syksyn koulutuksissa oman liiketyön ohella.

Parturi-kouluttajan työ on todella palkitsevaa ja itseä inspiroivaa. Koulutusten aikana käydään myös kollegoiden kanssa läpi heidän toiveita ja näkemyksiä, jolloin suunniteltu koulutus voikin muuttaa suunnan toisaalle. Kouluttajan työssä innostaa eniten muiden innostus ja uuden oppiminen. On palkitsevaa kuulla parturikollegalta, että koulutus on helpottanut hänen työtään, antanut uutta inspiraatiota tai on tsempannut haastamaan itseään kokeilemaan uusia hiusmalleja asiakkaille.

Usean vuoden kouluttajana toimineena voin todeta, että itselläni on ihanat kouluttajakollegat joiden kanssa pääsee haastamaan itseään ja kehittymään jatkuvasti. Osallistumalla muiden kouluttajien koulutuksiin, saan helpotusta omaan parturiarkeeni – erityisesti kun koulutuksessa käydään läpi aiheita minkä kanssa itsellä on vielä kehitettävää. Näen kehitystä omassa työssäni vielä tänäkin päivänä, ja paljon! Parturoinnissa, kuten käsityössä yleisestikin, et ikinä ole täysin valmis, mutta se tekeekin tästä hommasta inspiroivaa.

Sonja
GROOM Rock – Kamppi

brbr tuotteet

BRBR - Professional edge. Nordic Values.

BRBR tuo parturiammattilaisten suunnittelemat ja käyttämät tuotteet kaikkien ulottuville. Barber life -käsitteen hengessä tuotteissa tuoksuu maailmankuulut drinkit.

Lue lisää

Siirry takaisin sivun alkuun